torstaina, tammikuuta 17, 2008

Päivä, jonka haluisin elää uudelleen: eka kertaa baarissa.

Olin ollu sillon jo parin viikon ajan 18. Lähinnä siinä oli välii sen takii, että suurin osa mun kavereista täytti vasta mun jälkeen. Vaikka oon kyllä itekkin syntyny vasta kesällä. Ne muutamat jotka oli jo täyttäny tammi-helmikuussa, oli jo "kyllästyneitä" baariin tai jotain. En vieläkään oikeen tajuu, mutta ei niillä ikinä ollu aikaa tai halua lähteä baariin. No sitten mun yks kaveri täytti 18 joten sain seuraa. Yhtäkkiä ne aikasemmin täyttäneetki kaverit halus tulla mukaan :D.

Mentiin Helsingin Ale-pubiin, joka sillon oli vielä Fredalla. En oikeesti tienny yhtään mitään baareista, koska en ollu koskaan ennen käyny missään. Ihastuin kuitenkin heti ja koko ilta meni tanssilattialla. En kirjaimellisesti poistunu sieltä ku vasta joskus 3 jälkeen. Ikinä ei oo ton ekan kerran jälkeen ollu yhtä hyvää tunnelmaa baarissa. Johtu luultavasti siitä, että kaikki oli niin uutta. Oli ihan erilaista tanssia siellä, ku jossain yläasteen limudiskoissa. En myöskään ollu tottunu saamaan mitään huomiota jätkiltä ja yhtäkkiä sitä tulikin joka puolelta. En tienny miten siihen pitäs reagoida.

Paljon en sen illan tapahtumista enää muista, mutte sen kyllä, että hauskaa oli. tosi hauskaa. En välttämättä sanois, että mun paras baarireissu, mutta ehdottomasti top-5 listalla. Olispa nykyäänkin samanlainen tunnelma baariin mennessä. Onhan siellä vieläkin kivaa, mutta sellanen uutuuden viehätys on poissa. harmi.

Ei kommentteja: