Eilis illasta tuli loppujen lopuks ihan kiva, vaikka aluks oli vähän tylsää. Alkuilta oltiin Feverissä, mutta oli jotenkin huono meno. Vaihdettiin sitten paikkaa Tikkurilaan, Pormestariin. Oli kyllä tosi ilonen yllätys. Koko illan (tai sen viimiset 1½ tuntia ku oltiin siellä) soi koko ajan hyvä musiikki, tanssilattia oli täynnä ja oli tosi hyvä meno. Aivan toisenlaista ku Helsingissä, ei ois kyllä uskonu. Ens kerralla suoraan sinne!

Äsken heräsin ja avasin telkkarin. Sieltä alko just Dr. Phil, joka puhu entisistä ihastuksista. Kuinka jotku ei koskaan pääse niistä yli vaan ikävöi ja vertaa jokaista siihen ensimmäiseen rakkauteen. Mä pelkään välillä, että mulle käy näin. Tai on jo käyny. Huomaan nimittäin vertaavani kaikkia jätkiä joita nään, yhteen tyyppiin. Ollaan oltu kyllä erossa jo melke puol vuotta, mutta huomaan välillä ikävöiväni tätä jätkää tosi paljo. Pelkään vaan, etten koskaan pääse siitä jätkästä yli. Onneks sentään asutaan aika kaukana toisistamme, ni tullaan tuskin törmäämään vahingossa. Koska tiiän, että jos näkisin sen nyt, mulle tulis ihan kauhee olo koska välitän siitä vielä niin paljon. Ja tiiän etten voi saada tätä jätkää takas. Mutta ehkä tää on ihan normaalia? Ei mulla kai oo vielä mitään syytä huoleen. Kun tapaan jonku uuden mukavan jätkän, ni eiköhän se toinen unohdu siinä samalla. Niin mä toivon. Mutta pelkään toisin.